Tuhansia matkailukohteita Leader-rahoituksella

Suomalainen maaseutu on täynnä matkailukohteita, jotka kiinnostavat sekä kotimaisia että kansainvälisiä turisteja. Matkailu on nosteessa ja ulkomaisten turistien määrä kasvussa: viime vuonna Suomessa matkaili 8,3 miljoonaa ulkomaista turistia. Viimeisen reilun 20 vuoden aikana Leader-rahoituksella on kunnostettu ja rakennettu tuhansia matkailukohteita, jotka vetävät turisteja Suomeen ja maaseudulle.

Pelkästään käynnissä olevalla EU:n ohjelmakaudella, eli vuosina 2014-2018, matkailun kehittämistä on tuettu Leader-rahoituksella 21,5 miljoonalla eurolla. Luvussa on mukana sekä matkailukohteisiin tehtyjä kehittämishankkeita että matkailuyritysten saamia tukia, joiden osuus on 2,5 miljoonaa euroa.

Mitä kaikkea yli 20 miljoonalla sitten on tehty? Käytännössä suomalainen maaseutu on täynnä Leader-rahoitusta saaneita kohteita, sekä yrityksiä että julkisia paikkoja. Ylläksellä yrittäjä sai Leader-rahoitusta sähköavusteisten pyörien hankintaan, millä turistit pääsevät pyöräilemään pitkin Lapin lumisia metsiä. Vihdissä Nuuksion taika -ohjelmapalveluyritys sai rahoitusta saunan remontoimiseen, ja erityisesti yritysvieraita houkuttelevaan saunaan mahtuu nyt 15 saunojaa.

Yritysten ohella yhdistykset ja kunnat toteuttavat matkailuun liittyviä kehittämishankkeita. Valkamanrannalla Saimaalla pääsee saunomaan Leader-rahoituksella kunnostettuun rantasaunaan, jota ylläpitävät paikallisen saunaseuran aktiivit. Matkailuhankkeilla on myös edesautettu oman alueen yrittäjien markkinointia ja järjestetty koulutuksia, sekä kehitetty kohteiden löydettävyyttä.

Pirjo Rinne esitteli Enni Idin taiteilijakotia Avoimet kylät -päivänä Padasjoella.

Visit Finlandin mukaan maaseutumatkailun pullonkaula on kohteiden saavutettavuus. Ja vaikka vuokra-autolla kohteeseen saapuminen onnistuisikin, toinen ongelmakohta on kohteiden löydettävyys. Esimerkiksi Viitasaaren seudulla on otettu käyttöön Paikalliset.fi -palvelu, joka kerää paikalliset tapahtumat ja palvelut kätevästi verkkoon samaan paikkaan.

Toisaalta useat maaseudun kohteet keräävät jo nyt myös kansainvälisiä turisteja, vaikka saapuminen vaatisikin tulijoilta suunnittelua. Padasjoella sijaitseva Enni Idin taiteilijakoti on siinä määrin uniikki kohde, että piskuisen mökin pihaan saapuu välillä bussilastillinen turisteja, tai kansainväliset vieraat soittavat oppaalle kun ovat jo matkalla kohteeseen. Taitelijakodin kunnostukseen on saatu kolmeen otteeseen Leader-rahoitusta, ja sen ylläpidosta vastaa kyläyhdistys.

Matkailukohteiden kunnostamisen ja niistä huolehtimisen ei tarvitse olla vain paikallisten hommaa. Esimerkiksi virkityskäytössä olevien rantojen kunnossapidosta ja talkoohengestä voivat nauttia kaikki, kotipaikkakunnasta riippumatta. Merikarvian Riispyyssä myös kesäasukkaat innostuivat uudella mallilla toteutetuista kunnostustöistä.

Leader-rahoitusta saaneen kohteen tunnistaa rahoituksesta kertovasta kyltistä. Kuinka monta sinä bongaat kesäreissulta?

Artikkelikuva: Anssi Ketonen, haloomaaseutu.fi.

Kuvituskuvat ja teksti: Sofia Tuisku